Keskeisellä paikalla sijaitseva Aallonharja käsittää 4 kiinteistöä ja vuokrattavaa tilaa on yhteensä yli 20 000 neliömetriä. Näiden seinien sisältä löytyy valoisat ja viihtyisät tilat ihan kaiken kokoisille toimijoille, yrityksille ja yhteisöille. Perusteellisessa uudistushankkeessa myös kiinteistöjen talo- ja ilmastointitekniikkaa on päivitetty monelta osin – täällä on miellyttävää tehdä töitä.
Aallonharjan monipuolinen palvelukattaus tekee kiinteistön käyttäjien arjesta viihtyisää ja mutkatonta – sekä työn tekemisestä tehokasta ja tuloksellista. Palvelutarjontaa kehitetään koko ajan käyttäjien tarpeita ja toiveita kuunnellen.
Ekologisuus on Aallonharjalla merkittävä arvo ja päämäärä. Kehitämme vastuullisuuttamme pitkäjänteisesti ja kiinteistöllemme on jo nyt myönnetty BREEAM-sertifikaatti tasolla Very Good. Hyvä esimerkki ympäristöteoistamme on mm. hiilineutraali jätehuolto, jonka CO2-päästöt hyvitetään vuosittain pysyviä hiilinieluja metsittämällä. Lisäksi kaikki ostettava kulutussähkömme on peräisin 100-prosenttisesti uusiutuvista lähteistä.
Aallonharjan toimistokiinteistö sijaitsee Espoon Otaniemessä eli suomalaisen insinööriosaamisen ja huippuinnovaatioiden pääkallopaikalla. Täällä riittää ”pöhinää”, verkostoitumismahdollisuuksia sekä synergiaetuja erityisesti tekniikan alan toimijoille.
Aallonharjan A-taloon avattu Waves by Dylan tarjoilee modernia kotiruokaa, joka tehdään itse tuoreista raaka-aineista paikan päällä. Lounaan keskiössä on raikas ja runsas salaattipöytä. Tarjolla on myös kolme päivittäin vaihtuvaa lämmintä ruokaa, keitto ja tuoretta leipää. Lisäksi valoisassa ravintolassa voidaan järjestää yksityistilaisuuksia!
D-talon viihtyisä kahvila tarjoilee tuoreita leivonnaisia, aamiaistuotteita ja välipaloja – ota mukaan tai nauti paikan päällä!
Onko suunnitelmissasi sosiaalisuutta ja yhdessä tekemistä korostava avokonttori vai kenties erillisten työhuoneiden kokonaisuus? Me räätälöimme tilaratkaisut ja sisustuksen pinnat juuri sinun tarpeitasi ja toiveitasi vastaaviksi.
Pyörä parkkiin, kuski suihkuun ja ulkovaatteet kuivaushuoneeseen kuivumaan. Se on resepti, jolla pyörällä työmatkansa taittavan työpäivä, ja lopulta myös kotimatka, alkaa mukavammin. Meillä ollaan pyöräilyn puolesta ja puitteet ovat edellä mainitun mallin mukaiset. Aallonharjalta löytyy lisäksi vuokralaisyritysten henkilöstön vapaasti lainattavissa olevia sähköpyöriä sekä omat huoltotilansa fillareille.
Kasvien hoito auttaa rauhoittumaan ja piristää arjen työkiireiden keskellä. Siksi Aallonharjan pihalle on perustettu erityinen alue viljelylaatikoiden ja puutarhakerhon kodiksi. Viherkeidas toimii mainiona kohteena vaikka iltapäivän happihyppelyille.
Aallonharjassa pysäköinti onnistuu muitta mutkitta niin piha-alueella kuin suojaisissa halleissa kiinteistöjen kellarikerroksissa. Myös asiakas- ja vieraspaikkoja piisaa – yhteensä ruutuja riittää yli 400 autolle.
Aallonharja tarjoaa loistavat puitteet kaikenlaisille kokouksille ja tapaamisille. Moderneissa, avarissa ja viihtyisissä neuvotteluhuoneissa on ilo istua vaikka pidempääkin palaveria. Lisäksi vuokrattavissa on 45-paikkainen auditorio sekä valmiiksi kalustettuja, pop-up-henkisiä ryhmä- ja projektityötiloja.
Aallonharjan uudistetut saunatilat tarjoavat leppoisia rentoutumishetkiä ja mukavaa yhdessäoloa kaikille kiinteistömme vuokralaisille ja näiden vieraille. D-talon kattokerroksessa sijaitseva ainutlaatuinen kelosauna, Helmin sauna hurmaa paitsi pehmeillä löylyillään myös hulppeilla maisemillaan. Helmin saunan varaukseen voidaan yhdistää tarpeen mukaan myös neuvottelutilat.
Haluatko kuulla lisää Aallonharjan uudistetuista tiloista tai tulla paikan päälle tutustumaan tarkemmin? Lähetä meille viesti, niin olemme sinuun yhteydessä pikimmiten.